perjantai 14. joulukuuta 2012

Kisakausi paketissa!

Nyt on siis kisakausi meidän osalta pistetty pakettiin! :)

TUL:n mestiksissä Haukiputaalla saatiin kaksi hyvää suokkaa, joihin oltiin tosi tyytyväisiä. Fiilis oli hyvä ja ilmettä näkyi jo enemmän kuin alkukauden kisoissa! :) Pisteitä meille kertyi seuraavasti:

Lauantai: TV 4,40 AV 5,10 EXE 9,35 eli yht 18,85
Sunnuntai: TV 4,73 AV 4,80 EXE 9,63 yht 19,16
Pisteet yhteensä 38,01

Nämä pisteet oikeuttivat meidät TUL:n mestareiksi, ja avoimen sarjan hopealle. Kotiin lähdettiin siis kahden mitalin, pokaalin eli Mohvelin ja parhaan ohjelman palkinnon kanssa! Paljon onnea myös muille meidän sarjan mitalisteille: Viola, Rosellet, Xinimat ja Fortuna! :) Matka oli puuduttava ja pitkä, ja maanantaina oltiin vähän väsyneitä, mutta oli sen arvoista! :)

Iskun mitalistit :) Onnea Luna, Finea, Nikhi ja Vivos!
Keskiviikon reenit alkoikin sitten pienellä paniikilla, kun meille selvisi, että Pirre on kipeänä eikä pääse kisaamaan viikonloppuna! :( Eipä siinä sitten muu auttanut kuin muuttaa kuviot yhdeksälle, mutta Heidi-valkun sanoin, ei stressillä vaan tsempillä! :)

Mestisten kisaharkka harkattiin jo perjantai-iltana, ja se meni ihan hyvin. Kaikki muisti kuviot ja muutoskohdatkin meni, mutta tasapainoissa tuli paljon horjumisia ja tuli yksi pudotus. Kisapäivään lähdettiin kuitenkin ihan varmoin mielin korjausten ja loppuverkan jälkeen :)

Lauantaiaamu oli melkoisen omituinen kisa-aamuksi...ei mentykään suoraan Hervantaan vaan meidän oli tarkoitus tehdä vielä hyvä viimeistelyreeni ja hiustenlaitto Ratinan mattosalissa. Saavuttiin sinne yhdeksäksi, mutta kuinka ollakaan, ovet aukesi vasta kymmeneltä! Valkkujen päätöksestä lähdettiin sitten Siilinkarille kaakaolle, osa Heidin kyydissä ja osa sporttisesti juosten :D Siilinkarilla juotiin kaakaot ja valkut letitti hiukset, ja sen jälkeen lähdettiin takaisin Ratinaan :)





Tehtiin muutama hyvä koksu ja kohtia laskulla, ja puoli kahdentoista aikaan lähdettiin kyydeillä Hervantaan. Siellä oli vielä hyvin aikaa meikata, evästellä ja vaihtaa kisavarustus ylle, ennen kuin piti aloittaa lämppä.


Meidän "pukkari"
Suoritukseen lähdettiin hyvillä tsempeillä ja icepowerin voimalla mutta....valkkujen sanoin huonoin suoritus pahimpaan mahdolliseen paikkaan. Aiemmin päivällä hyvin menneet kohdat oli suorituksessa eriaikaisia, tasapainot tutisi ja fiilis oli melko lattea. Pudotuksia ei tullut, mutta ei oltu tyytyväisiä kokonaisuuteen. Pisteitä saatiin TV 4,60 AV 4,10 EXE 9,15 yht 17,85, eikä oltu niihinkään tyytyväisiä. Lunastettiin kuitenkin paikka finaalissa, johon lähdettiin siis seitsemänneltä sijalta! Sovittiin näyttävämme parasta Vernaa, eikä mitään sellaista jota alkukilpailussa oli!
Katseltiin vielä hetken aikaa kisoja, ja sen jälkeen kaikki lähti kotiin päin :)

Illalla saatiin odotella aikatauluja melko pitkään, mutta sunnuntaiaamuna päästiin harkkaamaan kymmeneltä :) Harkka oli jo parempi kuin lauantain suokka, mutta korjattavaa jäi silti :)
Harkan jälkeen aloitettiin meikkaus ja evästely, ja tietty vähän kiusattiin Hellua :) Pian laitettiin nakkipuvut ja kisasukkikset päälle, ja käytiin kannustamassa kisan alussa suorittanutta Vivosta :) Sitten päästiinkiin jo aloittamaan tämän kauden viimeinen kisalämppä!


Suokan analysointia videolta :)
Eipä aikaakaan kun oltiin taas verhon takana jännittämässä kauden vikaa kisasuoritusta! Suokka meni paremmin kuin lauantaina, vaikka ohjelman alussa olikin vähän sekavaa räpellystä :D Loppua kohden kuitenkin parani ja oltiin tyytyväisiä!
Suokan jälkeen metsästettiin hukassa ollut banderolli ja lähdettiin syömään läheiselle koululle :) Matkalla meidän pisteet ilmestyi nettiin: TV 4,60 AV 3,10 EXE 10,00 yht 17,70, ja oltiin vähän yllättyneitä varsinkin noista taiteellisista. Oltiin kuitenkin iloisia lauantaista nousseista suokkapisteistä, ja kokonaiskilpailussa sijoituimmekin sijalle kahdeksan!

Askarreltiin vielä Pirrelle pikkunen kortti ja sen jälkeen lähdettiin pikkuhiljaa valumaan kohti kotia :) Onnea meidän sarjan mitalisteille: Viola, Heleet ja Nefrit Exea!


 

Heidi toi Hervantaan koko askarteluvarastonsa ja me tytöt käytiin Hellun kans ostamassa vielä täydennyksiä :D
Tähän kauteen mahtu tosi paljon kaikkea: naurua, iloa, onnistumisia, pettymyksiä, kyyneleitä,  mustelmia, kipeitä lihaksia, icepoweria ja paljon muistoja :) <3
Mukavaa joulunodotusta kaikille, toivottaa Verna <3
 



4 kommenttia:

  1. minkä merkkiset noi teiän joukkuetakit on?:)

    VastaaPoista
  2. Meidän takit on Mia-tuotteesta :))

    VastaaPoista
  3. Onnittelut hienosta kaudesta!!

    VastaaPoista
  4. Hieno kausi! Onnea siitä ja hyvää Joulua kaikille!!!

    VastaaPoista