torstai 5. huhtikuuta 2012

Aluekisat!:)

Lauantaina tosiaan oltiin aluekisoissa, jotka siis avas meidän kevään kisakauden! Kisat järjestettiin Ylöjärvellä ja sinne suunnattiin aamukymmeneks. Harkka oli onneks ollu meillä jo perjantai-iltana, joten päivä alkoi rauhassa hiustenlaitolla ja kisojen kattelemisella. Koska meidän sarja oli laitettu vasta toiseen blokkiin ja aikaa riitti, niin suunnattiin syömään Essille. Siellä sitten syötiin masut täyteen makaroonilaatikkoa, laitettiin hileet päähän ja kuunneltiin ohjelmamusaa, kunnes pitikin jo lähteä takaisin kisapaikalle.

Nutturakokeiluja...ja niiden purkamista:D
Essillä ehdittiin vähän kuvaileekki;)
Katteltiin harkkoja samalla kun valkut laitto meille meikit, ja pian olikin jo aika ruveta lämppäämään. Lämppä suju normaalisti ja hetkessä oltiinkin jo lämppäputken ja keskittymistilan kautta maton reunalla oottamassa omaa suokkaa. Kaikki oli melkosissa tärinöissä, mutta suokka meni kuitenkin ihan hyvin. Tekeminen oli parempaa kun harkassa, mutta ei kuitenkaan parasta mitä on nähty - kuviot oli vähän hukassa ja mahtuhan sinne myös pieniä virheitä ja eriaikaisuutta.


Jännitettiin pisteitä, kun Essi ja Eeva ryntää kertoon että saatiin täydet tekniset! Oltiin tosi tyytyväisiä erityisesti niihin teknisiin mutta myös muutenkin pisteisiin, jotka siis oli TV 5.00 AV 4.00 EXE 10.15, eli yht. 19.15. Mentiin sitten katsomoon ja jäätiin jännittään päästäänkö palkinnoille, kun oli vielä yks joukkue jäljellä. Ja sieltähän se pronssi sitten tuli! Palkintojenjakoon mentiin sitten kaks ruusua kädessä nappaamaan mitalit kaulaan :D Kultaa meidän sarjassa voitti Onegia ja hopeaa sai Viola. Onnea muille mitalisteille!:)

Puvuista sen verran että ruvettiin tuttuun tapaan niitä aika viimetingassa tekemään ja jouduttiin menemään keskeneräisillä, kun päätettiin että tehdään ne valmiiksi vasta seuraaviin kisoihin eikä vietetä kisoja edeltäviä iltoja liimahuuruissa ja silmät ristissä pukuja tehden :P Joten seuraavissa kisoissa, jotka ovatkin TUL:n piirinkisat Hervannassa, toivottavasti nähdään puvut valmiina! Tsemppiä kaikille reeneihin!

6 kommenttia: