torstai 12. heinäkuuta 2012

Matkapäiväkirja Italiasta - osa 1

Sunnuntai 1.7.

Sunnuntaiaamuna (vai pitäiskö sanoo yöllä.. :D) tavattiin kello neljältä linja-autoasemalla. Kaikilla oli jo siinä vaiheessa melkoiset tärinät päällä, olihan edessä kauan odotettu reissu Italiaan, Riccionen Festival del Sole- voimistelufestivaaleille!
Bussimatka Helsinkiin meni nopeasti aamupalaa syöden ja tulevasta matkasta jutellen, kukaan ei oikein pystynyt nukkumaan matkakuumeesta johtuen :D Bussi- ja matkaseurana meillä oli seuran joukkueet Vivos, Finea, Elera ja Manakiinit. Kuuden aikoihin rantauduttiin Helsinkiin, ja mentiinkin heti tekemään lähtöselvityksiä.
Jonot oli suhteellisen pitkät ja lähtöselvityksissä meni aikaa, mutta ehdittiin kuitenkin hienosti koneeseen. Jouduttiin kaikki ihan eri  puolille konetta istumaan, osa pääsi vierekkäin, osa ei. Kahdeksan aikaan kone starttasi kohti Milanoa!







Lentokentällä vielä täysin tietämättöminä tulevasta tuskaisesta bussimatkasta
 ja häkeltyneinä varsin lämpöisestä ilmasta vaikka olikin vasta aamu!

Lentomatka meni ihan hyvin Alppeja ja muita maisemia ihaillessa. Turbulenssista johtuen ruokaa saatiin odotella aika pitkään. Essin, Eevan, Marian ja Veeran mielestä ilmakuopat olivat kivoja, muut ei olleet ihan samaa mieltä :D. Tuskalliselta tuntuneen nälkäisen odotuksen jälkeen saatiin kuitenkin herkkusämpylät eteemme, ja aika pian alkoikin jo laskeutuminen Milanon kentälle. Matkalaukut saatiin tosi nopeasti, ja pakollisten vessakäyntien jälkeen nousimme bussiin ja matka kohti Riccionea saattoi alkaa!
Normaalisti matka olisi kestänyt noin kolme tuntia, mutta pienestä ruuhkasta johtuen matka kesti noin viitisen tuntia :P Jo heti alkumatkasta riisuuduttiin lyhyempiin housuihin ja se kannatti loppumatkaa ajatellen. Matkalla pysähdyttiin syömään Autogrillille, ja täytyy kyllä myöntää että ruoka siellä huoltoasemilla oli ihan ravintolatasoista! Bongailtiin matkan varrelta puolisenkymmentä Ikeaa:D

Tätä samaa asvalttipötköä tuntui jatkuvan loputtomiin:D
Muutama tunti ennen määränpäätä bussin ilmastointi päätti sanoa itsensä irti! Tienvarren lämpömittari näytti +40 astetta, ja bussissa oli oikeasti ihan kuin saunassa. Kaikilla oli suhteellisen tuskallinen olo, ja oloa yritettiin parannella mm. Heidin viuhkaa vuorottelemalla ja kattoikkunan alla seisten :P Kaikilla alkoi jo usko loppua, kunnes joku bongasi Riccionen kyltin! "Ollaan lähempänä kuin koskaan aikaisemmin!" Kaikki virkistyi heti, ja pari vuotta sitten Italiassa olleet (Eeva, Veera, Aino ja Essi) alkoivatkin jo muistaa tuttuja nähtävyyksiä ja paikkoja... "Ihan kuin oltaisiin kotikulmille tultu!" :D
Perillä Riccionessa jätimme ensin Manskut, Eleran ja Finean äidit toiselle hotellille, josta jatkoimme vielä vähän matkaa omalle hotellillemme. Tien varressa näkyikin jo mukavasti ruskettunut Jossu, joka siis  lähti lomailemaan perheensä kanssa muutaman viikon meitä aikaisemmin! :)

Tuc-kekseillä ja sipseillä pidettiin huolta riittävästä suolan saannista:)
Hotellille päästyämme huomasimme, että huonejaot oli laitettu ihan sekaisin, ja Pirre joutuikin vaihtamaan huonetta ainakin kolmesti. Lopulta kuitenkin kaikille saatiin huone, tosin kahden hengen huoneisiin tungettiin neljä henkeä parisängylle ja armeijakerrossängylle:D Pääsimme kuitenkin käymään suihkussa hikisen bussimatkan jälkeen ja vaihtamaan vaatteet päivällistä varten.
Hotellin päivällinen oli mielettömän hyvä! Alkuruuaksi pastaa, sitten haettiin salaattia buffetista, jonka jälkeen tarjoilijat toivat pää- eli liharuokaa ja vielä jälkkäriä päälle :P Kukaan ei tosin ollut vielä tottunut niin runsaaseen ruokamäärään, mutta loppuviikkoa kohti yhden jos toisenkin maha venyi ennätyksellisiin suorituksiin :DD
Ruuan jälkeen lähdimme vielä rantaan kävelylle ennen avajaismarssiin lähtöä. Harhailtiin Riccionen keskustassa etsien oikeaa paikkaa, mutta löydettiinkin sinne sitten ihan hyvin ;) Marssin lähtö oli tosi italialainen - ainakin puoli tuntia myöhässä :P Suoriuduttiin siitä kuitenkin kunnialla Suomen lippuja liehutellen, ja veikattiin, että Suomen joukot olivat ne kaikkein äänekkäimmät. Marssin jälkeen suuntasimme seuraamaan avajaisnäytöstä.
 Näytös oli alkuun ehkä hieman kummallinen, erikoisia, joskin tosi taidokkaita tansseja yms, mutta päättyi aivan upeaan ja jättimäiseen ilotulitukseen! Ei oltu varmaan kukaan nähty niin hienoa! Tulitus kestikin varmaan vartin ja niskat oli jälkeenpäin jumissa ylöspäin tuijottelemisesta.
Näytöksen jälkeen lähdettiin hotellille, ja aika pian jo nukkumaan rankan matkapäivän jälkeen :)

Maanantai 2.7.

Maanantaina mentiin yhdeksäksi hotellin maittavalle aamiaiselle, jonka jälkeen lähdimme rannalle :) Sää tosiaan suosi meitä - joka päivä oli n. +30 astetta lämmintä! Koko aamupäivä uitiin ja otettiin aurinkoa, merellä oli huimat aallot joissa me sitten lilluttiin! :) Yhden aikaan menimme hotellille syömään, ja pienen ruokalevon jälkeen takaisin rannalle :)
Onnelliset omistajat ja Laalaat:)
Viiden aikaan illalla lähdimme shoppailemaan Viale Danten rantakauppoihin :) Kaikille tarttui yhtä jos toista ostettavaa aurinkolaseista puhallettaviin teletappeihin, ja muutaman tunnin kiertelyn jälkeen menimme syömään. Halvimmat pizzat söivät lompakkoa vain 4 euroa, mikä oli Suomen hintoihin verrattuna melkoisen halpaa. Aidot italialaiset pizzat olivat tooosi hyviä ja masut täynnä lähdimme vielä vähän kävelylle. Meidän oli siis tarkoitus mennä Arena Nordille katselemaan esityksiä, mutta tajuttiin sen olevan aika kaukana, joten puolivälissä matkaa käännyimme takaisin päin :) Illalla kävimme vielä hotellin lähellä ihan huipussa jäätelöpaikassa. Kallista ei sekään ollut; kukkurallisen kupin jätskiä sai kahdella eurolla. Palattiin pian taas hotellille ja mentiin nukkumaan:).

...to be continued...

5 kommenttia:

  1. jaa eiks luna ollukkaan teidän kans reissussa?

    VastaaPoista
  2. Luna ja Kefeidit oli vaan meijän kanssa samoissa ohjelmissa, mutta muuten ne liikku itsekseen ;)

    VastaaPoista
  3. missä hotellissa olitte? :)

    VastaaPoista